Tekstit

 Jumalan olemassa olon puolesta todistaa kaikki luonnossa esiintyvä aisteillamme havaittava, käytimme sitten apunamme millaisia apuvälineitä tahansa tai olimme käyttämättä apuvälineitä lainkaan. Se mitä tähtitiede on saanut selville avaruudesta, biologit eliöistä, kasveista, eläimistä ja ihmisistä, tai fyysikot ja kemistit luonnonilmiöistä, kertoo kiistatonta kieltään ylimaallisen suunnittelijan olemassa olosta. Kukaan ei oikeasti voi uskoa vähänkään monimutkaisen kokonaisuuden syntyneen sattumalta, ilman tekijää ja suunnittelijaa. Tarkennan monimutkaisuusvaatimusta ottamalla talvisin esimerkin voidelluista suksista fisher-logolla varustettuna siteineen ja sauvoineen. Annetaan ateisteille siimaa ja sovitaan, että alkutilassa, josta kaikki lähti liikkeelle oli olemassa suksitehdas kaikkine laitteineen ja materiaali suksipaketin valmistamista varten. Eräänä aamuna havaittiin tuotantoketjun loppupäässä voidellut sukset, siteet ja sauvat. Tuleeko kenellekään mieleen väittää, ettei suks...